Työvaliokunta

Työvaliokunta huolehtii säätiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja varojen sijoittamisesta hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Työvaliokunnan tehtävänä on ohjata säätiön toimintaa siten, että säätiön missio suomalaisen tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä innovatiivisen teknologian edistämiseksi toteutuu. Tehtävänä on myös ohjata toimintaa siten, että säätiön jakama kansainvälinen Millennium-teknologiapalkinto saavuttaa huomattavan kansainvälisen tunnettuuden ja siitä muodostuu merkittävä teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon vaikuttava tekijä maailmassa.

 

Työvaliokunnan jäsenet

Puheenjohtaja:
Vuorineuvos Stig Gustavson

Tekniikan Akatemia -säätiö

Professori Olavi Nevanlinna

Teknillisten Tieteiden Akatemia

Toimitusjohtaja Ainomaija Haarla

Tekniikan Akatemia -säätiö

Rehtori Markku Kivikoski

Tampereen teknillinen yliopisto

Teollisuusneuvos Paula Nybergh

Työ- ja elinkeinoministeriö

Professori Risto Nieminen

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Johtaja Esko Keskinen

Teknologiateollisuus

Hallituksen puheenjohtaja Merja Strengell

Tekniikan Akateemisten Liitto TEK

Rehtori Henrik Wolff

Ammattikorkeakoulu Arcada