Millennium Youth Forum

Tiedekeskus Heurekassa kävi perjantaina 24. syyskuuta 2010 kuhina, kun tänä vuonna neljännen kerran järjestettyyn Millennium Youth Forum (MY Forum) -tiedetapahtumaan tulleet nuoret tutustuivat interaktiivisten työpajojen antiin.
Grätzel-kennotyöpajassa nuoret pääsivät avustamaan diplomi-insinööri Paula Vahermaata vuoden 2010 Millennium-teknologiapalkinnon päävoittajan, professori Michael Grätzelin kehittämien väriaineherkistettyjen aurinkokennojen rakentamisessa. Vahermaa esitteli vaihe vaiheelta kennon valmistusprosessin, minkä jälkeen valmiin kennon toimivuus todettiin mittaamalla sen sähköjännite. Monet vieraat ihmettelivät kennoreseptin yksinkertaisuutta.
Teknologiakasvatuksen keskus Teknokkaan järjestämässä uusiutuvan energian työpajassa nuoret pääsivät itse rakentamaan sähkölaitteita, joiden käyttövoimana oli aurinkoenergia. Toisessa työpajassa mitattiin väriaineherkistettyjen aurinkokennojen tuottamaa jännitettä ja ladattiin kännyköitä Grätzelin innovaatioon perustuvalla aurinkokennorepulla.
Biohitin pipetointityöpajassa harjoiteltiin huipputeknologisten pipettien käyttöä, ja Kemiran pisteessä vieraat saivat mitata vesijalanjälkensä. Lisäksi tarjolla oli esimerkkejä Sir Richard Friendin innovaatioon perustuvasta painetusta elektroniikasta ja Stephen Furberin ARM-mikroprosessorista, sekä Nokian kännyköiden evoluutiota havainnollistava näyttely.
Lund: Aurinko on valtava energiaresurssi
MY Forumin avasi Heurekan johtaja Per-Edvin Persson, joka toivotti nuoret tervetulleeksi tapahtumaan ja esitteli päivän ensimmäisen puhujan, professori Peter Lundin Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta. Lund painotti esityksessään "energiavallankumouksen tarvetta":
"Koko energiantuotanto on muutettava puhtaaksi. Energiaresurssina aurinko on valtavan suuri, ja siksi sitä kannattaa hyödyntää."
Grätzel-kennojen suurin etu on se, että niitä on helppo valmistaa, ja ne ovat perinteisiin piikennoihin verrattuna erittäin edullisia. Professori Lund kuitenkin muistutti, ettei Grätzelin innovaatioon aluksi uskottu, mikä vaati tiedemieheltä päättäväisyyttä ja suurta uskoa omaan työhönsä vuosikymmenten ajan. "Tiede vaatii peräänantamattomuutta, sen kautta tutkimus menee eteenpäin."
Lund kertoi, että Suomessakin tehdään tutkimusta väriaineherkistettyjen aurinkokennojen kanssa.
Grätzel: Nuorten kysymykset tekivät vaikutuksen
Hartaasti odotetulla luennollaan ja keskusteluosuuden aikana professori Grätzel korosti uteliaisuuden merkitystä tieteen tekemisessä: "Jos et ole utelias, sinusta ei ole tutkijaksi."
Professori ohjeisti nuoria kyseenalaistamaan vakiintuneita käsityksiä uusien ratkaisujen löytämiseksi. Hän sanoi pitävänsä tärkeänä kontaktien ylläpitämistä nuorten kanssa, sillä nuorissa on myös energiasektorin tulevaisuus. Tapahtuman jälkeen Grätzel kertoi järjestäjille olleensa erittäin otettu nuoren yleisön esittämistä tasokkaista kysymyksistä. Yleisö koostui lukiolaisista ja ammattikorkeakoulun ensimmäisen ja toisen luokan opiskelijoista.
Grätzel kiitteli vuolaasti Millennium-palkintolautakuntaa saamastaan kunnianosoituksesta: "Olen todella kiitollinen. Arvostettu kansainvälinen teknologiapalkinto on tuonut tarpeellista näkyvyyttä koko alalle ja se on siten edesauttanut myös rahoituksen saamista tutkimukselle."
Lundin tapaan Grätzel korosti energiauudistuksen välttämättömyyttä. "Aika loppuu pian", professori totesi huolestuneesti ja lisäsi, ettei fuusioenergian aika ole vielä kypsä, joten hän olisi valmis lyömään vetoa aurinkoenergian puolesta.
Tilaisuuden päätti Tekniikan Akatemia -säätiön toimitusjohtaja Ainomaija Haarla, joka veti lopuksi yhteen Grätzelin uran käännekohtia: "Professori Grätzelin piti valita muusikon ja tiedemiehen uran välillä, ja tutkijan ura lopulta voitti. Nämä vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole niin kaukana toisistaan kuin mitä voisi kuvitella, sillä myös tieteen tekeminen on luovaa työtä", Haarla summasi.
Lisämateriaalia (valokuvat, presentaatiot, tietopaketit, väriherkistettyjen aurinkokennojen valmistusohjeet) löydät Millenniumin mediapankista:
www.millenniumprize.fi/mediabank -> "Enter the media bank" -> Millennium Youth Forum (MY Forum) 2010
Katso videotallenteita tapahtumasta
Median yhteydenotot:
Tiedottaja Emilia Erkinheimo, Tekniikan Akatemia -säätiö
Puh. +358 50 5877 144, etunimi.sukunimi(at)technologyacademy.fi




