IHMISLÄHEISEMPÄÄ TEKNOLOGIAA

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämän laatua parantavan teknologian kehittäjille. Palkinnon keskeinen tavoite on ohjata tekniikan kiihtyvää kehitystä inhimilliseen suuntaan. Palkinto pyrkii nostamaan esiin innovaatioita, jotka tukevat kestävää kehitystä ja vaikuttavat ihmisten elämän laatuun ja hyvinvointiin sekä nyt että tulevaisuudessa.

Millennium-teknologiapalkinto jaetaan joka toinen vuosi. Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voivat tehdä akatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja teollisuusorganisaatiot. Ehdokkaita haetaan ympäri maailman, kaikilta teknologian alueilta.

Millennium-teknologiapalkinnon myöntää Tekniikan Akatemia -säätiö. Säätiön taustavoimia ovat suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio.

Palkinnon tavoitteena on edistää elinolosuhteisiin myönteisesti vaikuttavaa tutkimusta ja innovatiivisuutta ja tukea Suomen kansainvälistä mainetta korkean teknologian ja osaamisen maana.

MILLENNIUM-PALKINTOTEOS "HUIPPU" SYMBOLOI HUIPPUOSAAMISTA

Millennium-teknologiapalkinnon voittajalle ojennetaan palkintoteos "Huippu". Teoksen oleellisin osa on planeettamme toiseksi yleisimmästä alkuaineesta, piistä, kasvatetun piikiteen kärki.

Piijohdannaiset ovat olleet tärkeitä materiaaliteknologian alalla ja käytännössä kaikki nykyaikainen elektroniikka rakennetaan piikiekoille. Piikiteen muoto syntyy sitä kasvattaessa eikä yksikään kide ole samanlainen. Täten myös jokainen palkintoesine on ainutlaatuinen.

"Huippu" korostaa teknologian yhteyttä luontoon. Sen muoto, piikiteen terävä huippu, viittaa myös huippuosaamiseen ja huipputeknologiaan.

"Huipun" on suunnitellut kuvanveistäjä Helena Hietanen

 

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ

Mikä on Millennium-teknologiapalkinto?

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämän laatua parantavan teknologian kehittäjille. Palkinto pyrkii nostamaan esiin innovaatioita, jotka tukevat kestävää kehitystä ja vaikuttavat ihmisten elämän laatuun ja hyvinvointiin sekä nyt että tulevaisuudessa. Millennium on maailman suurin teknologiapalkinto, ja sen myöntää itsenäinen Tekniikan Akatemia -säätiö. Säätiön taustavoimia ovat suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi.

Ketkä ovat tähänastiset voittajat?

Vuonna 2004 Millennium-teknolgiapalkinto myönnettiin World Wide Webin kehittäjä Tim Berners-Leelle.

Vuonna 2006 palkittiin uusien valolähteiden kehittäjä professori Shuji Nakamura.

Vuoden 2008 päävoittaja oli professori Robert Langer, joka on kehittänyt uusia biomateriaaleja lääkeaineiden annosteluun ja keinokudosten kasvattamiseen. Muut vuonna 2008 palkitut olivat Alec Jeffreys, Andrew J. Viterbi sekä Emmanuel Desurvire, Randy Giles ja David N. Payne.

Vuoden 2010 päävoittaja oli professori Michael Grätzel väriherkistetystä aurinkokennokeksinnöstään, joka tunnetaan myös Grätzel-kennona. Muut vuonna 2010 palkitut olivat professori Sir Richard Friend ja professori Stephen Furber.

Vuonna 2012 pääpalkinto jaettiin Linus Torvaldsin ja Shinya Yamanakan kesken.

Kuinka palkinnon ehdokkaat nimetään?

Tiedeakatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja yritykset voivat asettaa ehdokkaita. Itseään ei voi ehdottaa. Millennium-teknologiapalkinto voidaan myöntää 1-3 henkilölle, jotka ovat kukin itsenäisesti olleet vaikuttamassa innovaation syntyyn, tai tutkimusryhmälle. Palkinnonsaajaehdokkaita etsitään kaikilta teknologian aloilta ympäri maailman.

Kuinka palkittavat ja päävoittaja valitaan?

Kansainvälinen palkintolautakunta ehdottaa Tekniikan Akatemia -säätiön hallitukselle kolmea tai neljää finalistikandidaattia nimettyjen innovaatioiden joukosta. Kun hallitus on hyväksynyt finalistit, heidän nimensä ja innovaationsa julkistetaan. Kansainvälinen palkintolautakunta tekee hallitukselle ehdotuksen myös lopullisesta voittajasta. Voittajan nimi julkistetaan, ja sekä voittaja että muut finalistit palkitaan.

Minkä arvoinen Millennium-palkinto on?

Vuonna 2012 kokonaispalkintosumma oli 1,2 miljoonaa euroa, joka jaettiin kahden päävoittajan kesken.

1. Nimeämiskausi alkaa noin 1,5 vuotta ennen ja päättyy noin vuosi ennen Millennium-teknologiapalkinnon jakamista. Tiedeakatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja teollisuusorganisaatiot voivat asettaa ehdokkaita kaikilta teknologian aloilta ympäri maailman. Ehdokkaat voivat olla yksittäisiä henkilöitä tai tutkimusryhmiä, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa innovaation synnyssä. Itseään ei voi ehdottaa palkinnon saajaksi.

2. Palkittavien valitsemisprosessi alkaa esivalintaryhmän valittua ehdotusten joukosta kymmenkunta parasta palkinnon saajiksi ja esitettyä heidän innovaationsa kansainväliselle palkintolautakunnalle. Kansainvälinen palkintolautakunta koostuu arvostetusta joukosta johtavia suomalaisia ja ulkomaisia tieteen sekä teknologian asiantuntijoita. Lautakunnassa on kahdeksan henkilöä, ja lautakunnan puheenjohtaja on aina suomalainen. Puolet jäsenistä vaihtuu aina palkintokierroksittain, joten yhden jäsenen toimikausi kestää neljä vuotta. Kansainvälinen palkintolautakunta tekee ehdotuksen palkittavista Tekniikan Akatemian hallitukselle, joka valitsee näiden joukosta 2-4 palkittavaa ja julkistaa heidän nimensä Millennium-teknologiavuoden huhtikuussa.

3. Pääpalkinnon voittajan valitsee Tekniikan Akatemian hallitus julkistettujen palkittavien joukosta kansainvälisen palkintolautakunnan ehdotuksen pohjalta.

4. Palkintoseremonia pidetään Millennium-teknologiaviikolla kesäkuussa, jolloin Tekniikan Akatemia julkistaa pääpalkinnon saajan ja palkitsee kaikki palkittavat jakamalla palkintosumman.